Olipa kylmin bussikyyti ikina!! Kun ostettiin liput, meille luvattiin kunnon jalkatilat ja lammitys, saatiin polvet suuhun ja monta astetta pakkasta. Tuli mieleen se venalainen perseensuristin, joka ei surissut eika mahtunut sinne minne pitaisi.
Saavuttiin siis Uyuniin ennen aamukuutta ja jouduttiin palelemaan bussissa viela yli tunnin verran, kun henkilokunta oli sita mielta, etta ennen auringonnousua koko koori joutuu ryostetyksi pimeilla kaduilla. (Suurin osa matkustajista oli muuten paikallisia). Lienee turha ihmetella, miksei se bussi voinut lahtea myohemmin, etta oltais vahan myohemmin perilla... Ja taalla oli aamulla kylma!
Heti sitten varattiin kahden yon retki suola-aavikon nahtavyyksille. Vasyneina ja kylmissamme sorruimme liian vahaan tinkaamiseen ja maksoimme pari eurokymppia liikaa. Onneksi myos toiset suomalaiset olivat maksaneet saman hinnan. Ei se, etta rahaa menee, kunhan ei ole ainoa tyhma.
Suola-aavikko Salar de Uyuni olikin sitten mieleton kokemus. Jos Chilessa suola-aavikko oli enemman korallin nakoista, niin tama oli taysin tasainen. Naytti ja tuntui ihan jaalta.
Aavikolla on myos "saari", jossa kavimme katsomassa yli tuhatvuotisia kaktuksia. Katsoimme auringonlaskun aavikolla ja majoituimme suolasta tehtyyn taloon. Illastimme retkiryhman kanssa, johon kuului kanadalainen ja bolivialainen tytto ja meksikolainen ja ranskalainen kundi.
-Jukka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Moikka!
VastaaPoistaKuvittelisi, että metalli on helpompi irroittaa vetureista kuin maaperästä. Saitteko kiinni, mikä idea on tuoda veturit ruostumaan Uyuniin?
Veturien hautausmaa!?
- esko
Ma kasitin, ettei aikanaan rautatiesta tullutkaan siella ihan niin iso juttu kuin oli tarkoitus. Sitten ne vaan jai sinne, eika kukaan oikein tieda, mita niille pitaisi tehda. Nyt kun kaikki siella kuitenkin kay, niin ne miettii, etta pitaisko siita tehda ihan oikea museo.
VastaaPoista-jukka