Turisti viidakossa

Aamulla taas reppu selkaan ja kohti jotain rantaa. Alma lahti ensin, mina jain viela hetkeksi nukkumaan. Sovittiin, etta tavataan rannalla.

Lahdin polkua pitkin kohti rantaa. Polku tuntui koko ajan kapenevan, mutta polku siina oli. Loysin hienoja kalliorantoja, joista oli upea nakyma kylaan. Mutta polku vain kapeni ja muuttui vaikeakulkuisemmaksi. Mutta mina en luovuta. Teloessani koipeni ylittaessani piikkilanka-aitaa, aloin epailla, etta olin eksynyt. Jatkoin silti, koska allani oli mielestani selva polku. Vasta kun olin niin jumissa poheikossa, etten paassyt eteen enka taakse, myonsin ette ehkei tama sittenkaan ollut se merkitty reitti. Hiesta markana ja verta valuvana taistelin itseni takaisin paapolulle. Otin vastaantulijoiden varalta kasvoilleni ilmeen, etta tiesin tarkkaan mita tein ja olin pusikossa tarkoituksella, enka suinkaan eksynyt. Sitten loysin oikean polun ja rannan. Siella se Almakin lotkotti.

Viela kaveltiin tunti toiselle rannalle ja tunti takaisin.

Aiemmin sanoin, ettei saarella ole kuin yksi kyla, mutta olin vaarassa. Taalla on ainakin kymmenen kylaa. Kavimme nimittain yhdessa niista. Eipa siella mitaan ollut; leirinta-alue ja pari ravintolaa. Kai siella joku myos asuu.

Taalla on hauska seurata paikallisten rantaelamaa. Taalla hoikkuuden ihannointi ei ole samanlaista kuin esim. Suomessa. Mita isompi tytto, sita pienemmat bikinit ja ylpeampi askel. Ja kova poseeraus, kun poikaystava ottaa valokuvia rantakivella.

Illalla katsomaan kuinka festareiden kakkospaiva sujui. Sama meno jatkui. Vaikka taalla joka nuorella on vodkapullo kadessa, niin ei taalla teineja nae kovin huonossa kunnossa.

Paateltiin, etta ekologia loytyykin musiikista. Harmi, etta se on aika tylsaa. Kaukana on kunnon sambabileet. Kai ne laulaa jostain delfiineista ja komposteista ja energiansaastolampuista. Mikas siina, jos meno olis parempi.

/Jukka