Tanaan oli "luksus"bussi, jolla mentiin Lilongween. Bussi olikin ihan uusi, penkit viela muoveissa. Joku kuitenkin meni rikki ja jouduttiin vaihtamaan toiseen ennen lahtoa. Bussi oli samanlainen, mutta tama yksilo oli nahnyt pomppuisia teita ja ahtaita bussiasemia hieman enemman. Taalla luksus tarkoittaa vahan uudempaa bussia. Yhta ahdasta siella oli. Ainakin loppumatkasta.
Vaikka bussissa on ahdasta, touhua on hauska seurata. Valilla pysahdytaan ja mammat juoksevat puskaan pissalle. Sitten pysahdytaan kylan kohdalla ja bussin ymparoivat myyjat, jotak myyvat, vihanneksia, limua, paistettuja kanankoipia, keitettyja kananmunia (suolapussi kaupanpaalle), munkkeja ja ties mita. Perheenaidit tekevat toriostoksensa suoraan bussin ikkunasta.
Bussiasemalta otettiin taas ylihintainen (2€) taksi nurkan taakse rahjaiseen hoteliin. Jalkani on aika kipea eika oltu taysin selvilla, missa oltiin, joten todettiin helpoimmaksi. Ei sentaan sorruttu ensimmaiseen 5€ tarjoukseen.
Kaytiin etsimassa lounasta. Illallinen kaytiin hakemassa hotellille samasta paikasta. Ehti tulla pimea, kun palattiin takaisin. Tama on aika pelottava paikka, kun ei ole katuvaloja. Nilkan turvotus on hieman laskenut, mutta jostain syysta varpaani ovat aivan mustat. Mitenkohan pain nilkkani pyoraytin.
-Jukka
tiistaina, syyskuuta 8
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti