8.30 veneellä maihin, turistibussilla rajan yli Kambodzaan. Jotenkin luulisi, että jos aikoo vaihtaa maata niin omatoimimatkaaja vaivautuisi edes vilkaisemaan jostain oppaasta tai kysymään joltain, että mitä siellä rajalla pitää olla ja mitä tehdä. Mutta ei, kun aivot unohtui ämpäriin. Käy sääliksi ystävällistä henkilökuntaa, joka jokaiselle kärsivällisesti selittää rajamuodollisuudet. Kasvoille leviää kiusaantunut hymy kun nuoret jenkkitytöt ilmoittavat, että heillä ei ole yhtään rahaa ja viisumi pitäisi ostaa. Amerikan dollareilla. Kaikki muutkin valuutat käy. Viisumin olisi varmasti voinut maksaa vaikka suomen markoilla. Henkilökunta joutui lainaamaan rahaa viisumiin usealle matkaajalle, samalla kun yhden tädin passia kaivettiin laukusta bussin uumenista. En haluaisi kuulostaa ylimieliseltä, mutta ei ole montaa asiaa, joita olisi syytä edes miettiä, kun vaihtaa maata: Onko passi tallella? Tarvitaanko viisumi? Saako sen rajalta ja paljonko se maksaa? Muutama ylimääräinen dollari taskuun, jos tulee joku yllätys (esim. että rajalla mitataan kuume ja siitä pitää maksaa dollari...näin kävi).
Täällä on paikan vaihtaminen tehty periaattessa helpoksi. Joka kioskista voi ostaa bussi/juna/lauttalipun joka paikasta joka päivä joka paikkaan. Ja joka välille riittää matkustajia. Siem Reap - Kouvola väli ei ole kaukaa haettu.
Helppous on kuitenkin näennäistä. Yhteydet eivät nimittäin yleensä ole suoria ihan jo siitä syystä, että pitää vlillä vaihtaa esim. bussista veneeseen. Välillä taas pitää vaihtaa bussista minibussiin. Olipa vaihto mikä hyvänsä, kukaan, henkilökunta eikä etenkään turisti, ei tunnu tietävän kenen pitää mennä minnekin ja millä. Minibusseja on aina liian vähän ja ensi yrittämällä ei koskaan ohjata oikeaan veneeseen. Tuntuu kuin olisi joka kerran täysi yllätys, että tänäänkin tänne tuli tämä määrä turisteja tähän aikaan, jotka ovat menossa tuonne. Mitäs nyt tehdään? Kenen Hiace tuo on ja missä avaimet?
Illalla saavuimme lopulta mukavaan hotelliin. Meillä oli varaus, mutta saavuimme myöhään, joten toinen huone oli mennyt, joten taas oli edessä villi dormiyö oululaisten kanssa.
-Jukka
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
En nyt jaksa keksiä mitään näppärää aasinsiltaa kehuakseni Yllästä, joten menen suoraan asiaan. Siellä oli maisemat kuin (mukavassa) sadussa ja ennen kaikkea palveluasenne kohdillaan. Joka paikassa oltiin ystävällisiä ja joustavia, laitettiin lapinlisää muuallekin, kuin laskuun. Mm. kun Eväskorista (ehkä Suomen paras pitsapaikka) italian lättyjä noutaessamme kysyimme, josko saisimme vielä valkosipulin kynnen tai vaikka parikin, myyjäneito ensin kovin pahoillaan ilmoitti, ettei heillä ole, kuin valkosipulihakkelusöljyä ja kun suuressa laupeudessamme myönnyimme kelpuuttamaan sen tarkoitukseemme hän kipaisi keittiöstä sitä useamman ruokalusikallisen pakattuna siististi lasipurkkiin mukaanotettavaksi.
VastaaPoistaAinoan poikkeuksen superystävälliseen linjaan teki K-kaupan kassatäti, mutta heidän iloisuuttaan vastaan on ymmärtääkseni säädetty asetus Suomen laissa. Tosin tuo teoria koki viimeisellä käynnillämme kolauksen, kun minä jäin autoon istumaan ja sama täti oli täynnä aurinkoa. Hmph.
Ihan hyvin sen aasinsillankin olisi voinut rakentaa tuosta helppoudesta ja asioiden toimivuudesta/toimimattomuudesta. En silti viitsinyt.